Ammattilainen?

Meillä elää vielä hassujakin uskomuksia täällä, mm siitä, että millainen on ammattitaitoinen ihminen ja mitä se edellyttää, että meistä tulee sellaisia. Uskomme vielä suurelta osin, että vain kouluja käymällä, voit oppia ja tulla ammattilaiseksi. Vaikka, kun menemme ajassa takaisinpäin, niin yleensä kaikki on opittu toisilta tiedon siirtona ja ohjauksessa. 

Usein jätämme upeat mahdollisuudet käyttämättä ja ideat toteuttamatta, koska alamme miettiä, että -en voi, kun en ole kouluttautunut alalle. Sinulla voi silti olla kertynyt tietoa asiasta paljon ja/tai olet valmis oppimaan asiasta enemmän. Se, että olet saanut idean - on aivan huikeaa - , äläkä anna minkään ulkopuolisen estää sinua toteuttamasta unelmaasi todeksi.

Kanssakulkijat- ja yrittäjät ovat uhka? Kilpailua, miksi?

Kuulen myös usein, että olen käynyt vain kursseja, ja olenhan tietenkin tehnyt kaikkea -mutta mitä muut sanovat, jos en ole kuitenkaan käynyt koulutusta alalle? Tai, että miten kanssatekijät kokevat minut uhkana, ja se on myös erikoinen näkemys maailmassamme -sillä yhdessä tekien voimme tuoda ammattitaitomme  ja tarjontamme laajemmaksi. Yhteisöllinen ajattelu on myös uutta aikaa, ja oikeastaan vanhaakin, sillä ennen perheet ja kyläyhteisöt toimivat paljon yksilöidenkin tukena. Ennen tehtiin paljon mm vaihtokauppaa ja osattiin kertoa kenen tykö tulisi mennä, että apua saisi tarvitsemaansa asiaan. Nykyään myös moni on alkanut tätä yhteisöllisyyttä kaipaamaan enemmän.

En ole koskaan ollut kilpailuhenkinen. MInulla ei ole mitään tarvetta olla parempi kuin toinen, enkä edes voisi - sillä jokainen on omanlainen. Ajattelen, että tärkeintä on kehittyä itsessään. Olen kuitenkin kokenut aikoinaan myös epävarmuutta kanssatekijöistä, samanalan yrittäjistä. Se on taannoin johtunut siitä, että minulla itselläni ei ole ollut vielä rohkeutta toteuttaa asioita niinkuin olisin halunnut. Sekä siitä, että minulla olli vahva kokemus siitä, etten koskaan riitä. 

Kun aikoinaan toivotin samanalan yrittäjän tervetulleeksi paikkakunnallemme, katsoi hän minua epäilevästi. "Oletko tosissasi? Voiko toinen nainen, kilpailija, toivottaa toisen tervetulleeksi?" Tämä kohtaaminen avasi minulle sen, että me emme kilpaile asiakkaista. Voimme tehdä vain parhaamme ja asiakkaat äänestävät jaloillaan. He tulevat sen luokse, kuka heissä resonoi ja mitä he tarvitsevat ja tämä on tosi. Olen kokenut usein sen, miten asiakas on käynyt muualla ja tullut takaisin, kokien saaneensa minulta sen mitä hän on tarvinnut siihen hetkeen. On myös asiakkaita, jotka ovat jääneet nauttimaan toisen palveluista, ja sekin on oikein hyvä juttu, sillä itsekin asiakkaana valitsen sen mikä minussa tuntuu hyvältä.

Näin me kaikki voimme tarjota omaa parastamme ja jokainen löytää omansa. Riittää, että on aito itsensä ja tekee niinkuin sydän sanoo. Aloittaessani kouluttamaan osaamistani muille, oli moni sitä mieltä, että opiskelijani vievät asiakkaani. Ei, niin ei ole käynyt, sillä jokainen meistä on erilainen tekijä ja ilolla jaan tietoni heille, sillä asiakkaita kyllä riittää.

Lupa tehdä omalla tavoin

Kun aloin siirtää tietoani opiskelijoille, oli minulle itsestään selvää se, että heillä on jo omaa tietoisuutta ja osaamista. Vaikka he eivät olleet päivääkään hieroneet, tiesin heillä olevan monia muita asioita, jotka tukevat tuota työtä. Uskon myös siihen, että he eivät tulleet suinkaan sattumalta koulutukseen. 

Liian helposti katsomme asioita vain yhden muotin mukaan ja mikä mahdollisuus ja lahjojen määrä sieltä avautuukaan, kun katsomme jokaisen omaa elämän tarinaa. Koko ajan opin myös itse heidän kanssaan, siksi en juurikaan puhu opettamisesta, vaan enemmänkin ohjaamisesta ja tiedon siirrosta. Olen kiitollinen kaikesta mitä olen saanut oppia, ja haluan jakaa heidän kanssaan kaiken minkä itse osaan.

Ohjaan heille tekniikoita, käymme läpi sitä mikä on turvallista ja mikä ei. Jätän paljon opiskelijoille omaa mahdollisuutta kehittyä. Olenkin nähnyt koulutuksen aikana, heidän henkiökohtaisen kasvun ja ymmärtämänyt itse miten tärkeää on auttaa kasvamaan myös itsessään eikä ainoastaan ammatillista identiteettiä. Uskon, että ammatillinen identiteetti on periaatteessa se kuka olet. Mitä järkeä olisi olla alalla, jossa et voi olla aito itsesi? Kun olet vaikka hotellin vastaanotossa töissä ja kohtaat asiakkaat aitona, iloisena itsenäsi, -tuntuu se asiakkaana paljon kivemmalta, kuin se, että sinua ei kiinnosta pätkän vertaa koko homma. 

En osaa

Kuulen ja olen itsekin näin ajatellut opiskelun alussa. En osaa, en pysty -miten tää, ei tästä tule mitään. Löydän näistä sanoista aina itseni aikoinaan. En uskonut itseeni, en siihen, että voisin oppia. Olen paljon miettinyt sitä, että mistä tämä johtuu? Odotuksista mitä olemme kokeneet aiemmin? 

Me emme synny kävelemään, me opettelemme sen. Meillä on lupa ja oikeus kokea alussa hankaluutta tekemisessä ja se taas saa innon haluta oppia. Se, että yrittäisin saada heidät oppimaan just samoin kuin ise teen, ei ole edes mahdollista, sillä olen tehnyt hoitoja jo vuosia ja näin olleen siihen on tullut minun kädenjälkeni, -kuten heillekin tulee ajanmyötä. On luonnollista, että kaikki olemme aloittelijoita uudessa, ja tämän haluaisin myös tuoda esille niille, jotka ottavat mukaansa ammattiin opiskelijan opiskeluvaiheessa tai valmistuttuaan.

En ymmärrä miksi omalta alalta tuntuva koulu tekisi mieli lopettaa? Voinko aloittaa taas uuden koulun?

Olen jättänyt myös elämässäni joitakin koulutuksia kesken, mutta yhtään hetkeä en ole kokenut tehneeni väärää päätöstä. Kaikesta olen kuitenkin saanut oppia juuri sen minkä olen ehtinyt opiskella ja se on ollut minun kohdallani paljon. 

Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että paljolti lopetukset ovat tulleet siinä kohti, kun olen huomannut, että ne rajoittavat jotenkin liikaa minun omaa tapaani tehdä tai että minulla on jo tämä tieto. Oletko siis ajatellut, jos mielesi tekee lopettaa opiskelu, että kyse ei olekaan alasta -vaan siitä miten se rajaa sinua ja intoasi oppia tai laajentua tekemisessäsi? Onneksi nykyään pääasiallisesti tehdään henkilökohtaiset opintosuunnitelmat jokaiselle, sillä olemme kaikki omanmoisia oppijoita ja eläjiä, tekijöitä.

Tarina siitä miten unelmista tuli totta

Halusin myös kertoa sinulle hauskan kokemuksen. Olin sairastunut sisäilmasta ja tiesin, että lähihoitajana en voisi olla työttömänä -enkä sairastuneena voinut mennä näihin laitoksiin töihin. Olinkin opiskellut aikoinaan ilokseni hermoratahieronnan ja kerroin siitä aina välillä, että joskus voisin aloittaa hieromaan -mutta en minä yrittäjäksi halua. No sitten tulikin vastaan tilanne missä ei ollut vaihtoehtoja. Manifestioinko hieronnan :D

No mutta kuitenkin sitten tulikin kiire oppia lisää ja perustaa yritys, koska halusin pysyä terveenä. Aloiin opiskella jäsenkorjausta ja kävin useita lyhytkursseja hierontoihin ja hoitoihin. Lopulta minulla oli 9 eri hoitoa ja menin rohkeasti yrityssuunnitteluun. Sain kuulla, että hierojia on niin paljon, ja kun kyse oli vaihtoehtoishoidoista, niin tuskin saisin starttia siihen. Jotenkin minulla oli valtavan lytätty olo, oli olo, että unelmaksi noussut iloinen tunne oli täysin tyrmätty. Varsinkin siinä kohti, kun yrityssuunnittelun ihminen totesi, että kyllähän sulla on tuota ammattia niin paljon tässä paperissa ja työtä mitä olet tehnyt, että eikö näistä löytyisi jotain. Jälkeenpäin se on naurattanut, kun tajusin, että saattoihan se olla hämmentävää hänelle, että kaiken tuon kokemuksen ja koulutuksen jälkeen joku haluaa -vieläkin uutta-. Totesin hänelle, että niin mutta kun haluan tehdä näitä hierontoja ja hoitoja. No menin kotiin yrityssuunnitelmani kanssa, ja pari yötä nukuttuani minulle tuli idea, joka läikähti sydämessäni. -Minähän voisin laittaa kotipalvelun tähän rinnalle ja käydä kyläkunnilla auttamassa ikäihmisiä. Otin selvää asioista ja olin innoissani, sydämeni oli varsin lämmin ajatukselle. En innoissani edes tajunnut, että ei tuossa terveystilanteessa sekään vaihtoehto ehkä olisi olllut toimiva, mutta startti sillä tuli. Päivääkään en ole tehnyt kotipalvelun töitä, vaan olen elättänyt itseni hieronnoilla ja hoidoilla. 

Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että nämä vaihtoehtoiskoulutukset eivät ole joidenkin silmissä niitä oikeita ammatillisia koulutuksia, vaikka esim. jäsenkorjauksen koulutuksessa käytiin sairauksia ja anatomiaa tarkemmin, kuin lähihoitaja koulutuksessa.  Eikö tärkeintä ole ammattitaito, jolla saamme auttaa ihmisiä hyvinvoinnissaan. Luottakaa siis ammattitaitoonne, -tietenkin järkevästi aina, mutta itseänne pienentämättä turhan takia.

Tekemällä oppii

Toiset oppii kirjoista, itse olen tekijä. Olen käynyt myös kaksi oppisopimusta, -Painaja ja koulunkäyntiavustaja. Usein innostun asioista niin paljon, että haluan heti kokeilla tekemistä. Etsin tietoa ja opin kantapään kautta. Harjoittelen ja treenaan, teen virheitä ja luovutan. Olen nyttemmin ymmärtänyt, että tämä on ollut hyvä juttu. Minun täytyy saada tehdä virheeni, että opin kunnolla sen mitä en ainakaan tekisi ja se on myös yksi asia, mikä on nyt saanut minut näkemään kehittämiskohteita myös muiden yrityksissä. Joten anna itsellesi myös lupa oppia tekemällä, jos se tuntuu sinusta hyvältä. Unohda itsesi moittiminen, jos intosi johtaa lopulta kaaokseen, olet ainakin oppinut siitä valtavasti.

Nuorille ehdottomasti tukea ja kannustusta oppimiseen enemmän

Surullista on se, että usein nuorilla on ikäviä kokemuksia koulusta tai työharjoittelupaikoista, joissa on heti alettu vaatimaan liikaa tai tuomittu osaamattomuudesta. Tämä on ongelma, joka sitten saattaa tuhota koko nuoren tulevaisuuden, kun hänen kynnys yrittää uudelleen on liian korkea.  Toivoisin, että nuoret otettaisiin työharjoitteluun suurella tukemisen ja ymmärryksen otteella ja mahdolliset ns. virheet nähtäisiin kasvupolkuna. On toki asioita, joissa emme voi tehdä virheitä -muuten meiltä puuttuu sormi, tai joku voi kuollakin. 

Yritän sanoa tällä kaikella, ettemme olisi liian tiukkoja ja jättäisi unelmia toteuttamasta sen vuoksi, että koemme ettei meistä ole mihinkään, emme ole riittäviä yms. Vaan uskaltaisimme olla ikuisia oppijoita ja luottaa siihen omaan tunteeseen. Sen mitä emme osaa, sen opimme halutessamme.